Satu Räyhästä ja Arvosta

Veljekset Räyhä ja Arvo syntyivät samana päivänä. Heitä yhdisti katkeamaton side, vaikka he olivat kuin yö ja päivä. Räyhä oli punainen, kiivas, pitkävihainen ja nimensä mukaan - räyhäävä. Arvo taas oli sininen, pitkämielinen, oikeudenmukainen ja reilu. He elivat lapsuutensa oppien toisiltaan. Mutta sitten koitti hetki, kun heidän tiensä erosivat. Heistä tuli aikuisia ja heidän tuli astua omaan elämäänsä. Räyhä lähti kotitalosta mukanaan säkillinen ivaa, syytöksiä ja huutoa. Arvon säkistä taas löytyi ymmärrystä, lempeyttä ja kunnioitusta.

Kumpikin heistä pärjäsi elämässä hyvin, heistä kasvoi suuria johtajia. Räyhä johti jakaen säkinsä sisältöä ketään säästämättä ja täysin piittaamatta siitä, minne ja miten syvään syytökset ja herjat upposivat. Hän rakasti sitä, että hänen eteensä nöyryttiin. Hän piti työtään kovin raskaana, ja säkistä riitti jaettavaa.Arvo taas kuunteli tarkasti jokaista ja jakoi säkistään sitä, mitä kukin eniten tarvitsi. Hän jakoi neuvoja, tukea ja ymmärrystä.

Vuosien jälkeen veljekset kohtasivat ja Räyhä huomasi ihmeekseen, että Arvon seuraajat kohtelivat Arvoa paljon kunnioittavammin kuin  hänen seuraajansa häntä. Vaikutti siltä, että Arvoon luotettiin ja häntä kuunneltiin. Se vaikutti Räyhästä oudolta, koska hänellä oli paljon paremmat aseet kuin Arvolla. Kun Räyhä kysyi Arvolta syytä tähän, Arvo vastasi: "Kohtele heitä niinkuin haluaisit itse tulla kohdelluksi". Räyhän mielestä ajatus tasa-arvosta oli naurettava. Hän oli johtaja, kuningas, kaiken yläpuolella! Ei hän alkaisi nöyrtyä tai alistua! Miten hän rakastikaan omaa vihaista ääntään ja hallitsemattomia raivonpuuskiaan.

Eräänä päivänä Räyhälle kävi onnettomuus ja hänen säkkinsä sisältö karkasi hänen itsensä päälle. Syytökset upposivat hänen lihaansa ja herjat kalusivat hänen luitaan. Tuskissaan hän ryömi Arvon luo. Arvo ojensi hänelle kourallisen lempeyttä ja rakkautta ja  Räyhä tunsi voimiensa palautuvan.
Mutta mikään maailmassa ei  muuttanut Räyhää, hän ei koskaan oppinut virheistään; ei kehittynyt eikä saanut ystäviä. Hän vain räyhäsi ja herjasi katkeran ja yksinäisen elämänsä loppuun asti.

Arvo sensijaan solmi paljon onnistuneita suhteita toisiin värikkäisiin olentoihin, ja hän eli onnen ja rakkauden täyttämää elämää.

Mitä väriä sinun sisältäsi löytyy?

Nuoruus ei ole iästä kiinni

Monelle 40-vuotisjuhlat ovat selkeä vedenjakaja; ikä, jolloin nuoruus on eletty ja on aika olla aikuinen. On aika kantaa vastuu itsestään, elämästään, omista valinnoistaan. Pitää hyväksyä ajan kuluminen, ottaa elämään uusi suunta. Olla rohkea, lopettaa hulluttelu, lakata unelmoimasta suuria.

Nuoruudella ei ole mitään tekemistä iän kanssa. Nuoruus on elämäniloa, halua oppia ja kokea uusia asioita, pientä hulluutta, avointa asennetta, rehellistä ja aitoa elämää. Vastuun kantamista ei tarvitse aloittaa silloin, kun 40-vuotisjuhlien jälkeinen krapula alkaa helpottamaan, vaan sitä voi tehdä jo paljon aikaisemmin. Eikä se, että ottaa vastuuta, sulje pois unelmia tai elämistä nuorekkain mielin. Nuoruus on parhaimmillaan yhdistettynä iän mukanaan tuomaan kokemukseen.

Vanhuus taas pahimmallaan on joustamattomuutta, ennakkoluuloisuutta, egon tärkeilyä, pätemistä, suorittamista. Vanha ihminen luulee jo tietävänsä kaiken ja kokeneensa kaiken, eikä hänen mielensä ole avoin millekkään uudelle. Hän elää turvallisesti omassa kuplassaan eikä halua nähdä sen ulkopuolelle.

Olen aina jakanut ihmiset nuoriin ja vanhoihin. Jotkut ihmiset ovat jo 25-vuotiaina vanhoja, toiset taas 50-vuotiaina edelleen nuoria.

Tunnen ihmisiä, jotka ovat olleet vanhoja niin kauan kuin muistan, enkä osaa edes kuvitella heitä nuorina. Omat vanhemmat ajatellaan usein vanhoina, viisaina ja kaikkitietävinä. Mutta ovathan hekin joskus olleet nuoria, eikö?

Tunnen myös ihmisiä, jotka ovat aina olleet nuoria, vaikkakin minua vanhempia, mutta silti aina lapsenmielisiä, kekseliäitä, nauravaisia. Ei niin aikuisia, ei niin totisia, ei niin jäätävän itsevarmoja. Minusta se on upea asia, miksi pitäisikään antaa ikääntymisen viedä pois myös nuoruuden ilon?

Sinä päätät milloin sinusta tulee vanha - vai tuleeko ikinä. Nuoruus ei ole iästä kiinni.

Parhaat bileet on tässä ja nyt

Nuoruusvuosien jälkeen olen lakannut etsimästä parhaita bileitä. Olen alkanut ymmärtää, ettei viina juomalla lopu, ja humalasta seuraa krapula. (ah, tuo elämän kova koulu).  Iloa ilman viinaa ei tarvitse enää teeskennellä.

Silti kaipuu johonkin muuhun kuin tähän hetkeen on yleistä. Jos siivoan varastoa, mietin, olisiko sittenkin pitänyt mennä joogaan. Jos menen joogaan, mietin olisiko sittenkin pitänyt siivota varasto. Teen itselleni järjettömän suuren stressin ja kiireen ihan vaan ajatuksillani. Koska minnekkään ei ole pakko mennä. Mitään ei ole pakko suorittaa. Elämää ei tarvitse ajaa läpi kuin formulakisoja. On ihan ok ottaa mahdollisimman monen pysähdyksen taktiikka. Mitä enemmän stoppeja, sitä parempi. Kaikkihan me tiedetään mitä maalissa odottaa. Jokaisella lienee jokin käsitys siitä, minne sielu jatkaa, kun ruumis mullataan. Mutta ennen sitä, on aikaa. On aikaa tehdä vaikka mitä. Aina on hyviä bileitä, ja on paskoja bileitä. On iloja, suruja, mietteitä, valintoja.

Kun saavuttaa jotain, menettää jotain muuta. Ja kun menettää jotain, saavuttaa jotain muuta. Pitää vain huomata, mitä saavutti. Paskoista bileistä tuleekin ne parhaat, pitää vaan ymmärtää olla lähtemättä pois. Mikä voisikaan enemmän auttaa kuin asenne. Se, että päättää tehdä niistä tylsistä jutusta hyviä. Silloin, kun on aika siivota varasto, tekee siitä maailman parhaimman ja siisteimmän varaston. Tai jos riittää, että sieltä edes joskus löytää jotain; kuten keväällä polkupyörän ja kesällä grillin, tekee siitä sellaisen. Mutta ilman syyllisyyttä, ilman stressiä. Aina on aikaa, eikä parhaita bileitä tarvitse enää etsiä. Ne pitää vaan elää.    

Onks Arskaa näkynyt?

Kuules nyt Arska, mä alan olla pikkusen tympääntynyt suhun. Mä luulin että meillä on suhde, että nähtäisiin useammin kuin kerran kuussa. Mutta ei, eipä oo tyyppiä nyt ihan hetkeen näkynyt. Okei, mä tajuun, että tämä on avoin suhde, ja sulla on muitakin hoitoja, mutta kai sä edes joskus voisit kävästä? Vaikka sillai ihan pikaisesti?

Johtuuko tää siitä, että olen viettänyt niin paljon aikaa mun kirkasvalolampun kanssa? Kuten sä hyvin tiedät, se on vaan mun kaveri. Sä sen sijaan olet mun elämäni valo. Mä tahdon taas tuntea sun lämmön ihollani...

Oikeesti Arska, milloin me on viimeeks tehny jotain kivaa yhdessä? Sä vaan pakoilet mua, mä oon nähnyt sut sääennusteissa, mut en tosiaankaan muuten. Täytyykö mun nyt vaan päätellä tästä, että tää meidän juttu on vähän niinku katkolla? Kyllä mä tiedän, ettei sua saa liikaa ahnehtia. Mutta hei, enhän mä, mä pysyn aina kohtuudessa. Tulisit nyt käymään...

Mä en halua hajota tähän pimeyteen, näihin mustiin katuihin, päiviin, jotka seuraaavat toisiaan aina yhtä harmaana.  Mun kotikadun pätkällä on 68:t eri jouluvalot. Kaikki me halutaan lisää valoa! Jos pimeys olisi ihmiselle luontaista, oltaisiin synnytty otsalamput päässä.

Kyllä me kaikki rakastetaan sua Arska, sä oot paras! Ei se kirkasvalolamppu oikeesti ole mulle tärkeä!

Asiakaspalvelijan arkea

Kuten me kaikki tiedämme, asiakas on aina oikeassa. Asiakaspalvelija sen sijaan on töykeä, itserakas pelle, jota ei asiakkaan etu kiinnosta. Otetaanpa pari käytännön esimerkkiä huonosta asiakaspalvelusta:

Esimerkki 1:
asiakas: Mä tarviin sellaisen jutun!
asiakaspalvelija: voitko täsmentää, mistä jutusta on kysymys?
aoao: kyllähän te ammattilaisina sen parhaiten tiedätte. Onko siellä ketään muuta henkilöä paikalla, jonka kanssa voin puhua tästä?

Asiakaspalvelija tajuaa olevansa ammattitaidoton ääliö, kun ei osannut luoda telepaattista yhteyttä asiakkaaseen tai tarjonnut edes noppaa heittämällä jotakin.

**
Esimerkki 2:
Asiakas: Minä haluan näitä punaisia palloja 10 kpl. Ymmärsitkö sinä? 10 kpl.
ap: joo, enköhän minä ymmärtänyt...
aoao: Niin, tosiaan siis, MÄÄRÄ oli 10. Saitko sen ylös?

Asiakaspalvelija tuntee itsensä maailmankaikkeuden tyhmimmäksi ihmiseksi. Asiakas joutuu toistamaan noin monta kertaa, eikä hän vain tajua.

**
Esimerkki 3:
Asiakas: et ole tosissasi, eihän tämä noin paljoa maksa...
ap: no, tämä on meidän hinta.
aoao: ikinä en ole tällaisia summia maksanut, tarjousladosta saa MELKEIN samanlaisen (eli ei mitään sinne päinkään) puolet halvemmalla.

Asiakaspalvelija tuntee itsensä sikamaiseksi ryöstäjäksi. Kuinka tämä yritys kehtaa pyytää rahaa asiakkaalta, onhan mittatilaustyönä suunnitellun ja toteutetun tuotteen oltava yhtä halpa kuin halpahallissa.

**
Esimerkki 4:
asiakas: teiltähän saa niitä itsestään räjähtäviä kirjekyyhkyjä?
ap: no, ei kyllä kuulu meidän valikoimiin.
Aoao: häh? teillähän se kumma liike on, tiedätkö yhtään mistä niitä saa?

Asiakaspalvelija miettii olisiko talon jossakin nurkassa sittenkin jotain sen tapaista, täytyyhän niitä olla, asiakas tietää nämä asiat.

Joidenkin asiakkaiden kohdalla itsepalvelu vaan toimii paremmin kuin asiakaspalvelu.
Vai pitäisikö asiakaspalvelua hiukan kehittää?

ja he elivät onnellisena elämänsä loppuun asti....eiku ?

Elämähän ei ole mikään onnellinen satu, joka alkaa, jatkuu ja päättyy onnellisesti. Se on täynnä pettymyksiä, sydänsuruja, läheisyyden kaipuuta, riittämättömyyden tunnetta, syyllisyyttä. On taloudellisia ongelmia, huolia lapsista, oman polun hakemista. Tuntuu kuin meidät olisi vain tuupattu tänne ilman minkäänlaisia käyttöohjeita.

Millaista on olla lapsi, maailmassa, jossa joku voi tulla ja siepata mukaansa? Millaista on olla nuori päättämässä elämänsä suuntaa, kun ei tiedä mitä haluaa. Millaista on mennä naimisiin, tietämättä kuinka parisuhdetta hoidetaan. Millaista on kasvattaa lapsi yksin. Kuinka moni jää ilman rakkautta, läheisyyttä ja turvallisuutta. Kuinka moni lapsi kasvaa kodissa, jossa riidellään, murjotetaan, alistetaan toista. Miten helppoa onkaan olla itsekäs, miten helppoa on lyödä toinen maahan.

Ja miten vaikeaa on opettaa toiselle, mitä rakkaus on. Miten vaikeaa on rakastaa toista niin paljon, että unohtaisi omat tarpeensa, edes hetkeksi. Keskittyisi olemaan vain siinä, toisen ihmisen vieressä ja sydämessä. Uskaltaisi laskea kaikki muurit ja suojukset alas, ja kuulisi toisen ihmisen sanat.

Ymmärtäisi ja hyväksyisi toisen ihmisen valinnat ehdoitta. Pysyisi aina rinnalla. Tukisi ja neuvoisi, eikä tuomitsisi.

En usko avioliittoon, mutta uskon rakkauteen. Uskon kahden ihmisen haluun olla yhdessä ja uskon haluun tehdä toisesta onnellinen. Uskon ihmisen hyvään syvimpään olemukseen ja siihen, että kukaan ei ole kertonut meille, miten tämä syvin olemus toimii.

On asioita, joita luullaan rakkaudeksi. Luullaan, että papin aamen takaa onnellisuuden. Luullaan perhe-elämää onnen satamaksi. Koettelemus se on, eikä sillä ole mitään tekemistä onnellisuuden kanssa. Onnellisuus syntyy siitä, että osaa elää perhe-elämää. Mutta tätä ei opeteta koulussa. Tätä vain harva vanhempi pystyy lapsilleen näyttämään. Todellista toisen ihmisen arvostamista ja tukemista, välittämistä.

Olen onnellinen niiden ihmisten puolesta. jotka ovat löytäneet onnensa. Niiden puolesta, jotka ovat päättäneet, että ovat onnellisia ja opettavat lapsilleen saman. He antavat lapsilleen kaikista parhaimmat käyttöohjeet elämän kovaa koulua varten. Koska näitä ohjeita tullaan tarvitsemaan, sen verran kova on elämän koulu.

Huh, selvisin

On hetkiä, jolloin tajuntaan iskeytyy kovalla voimalla, miten pienestä kaikki toisinaan on kiinni. Sellaiset ihan elämän perusjutut, niin kuin vaikkapa terveet jalat ja mahdollisuus kävellä niillä, muuttuvat ihan toisenlaiseksi, kun niille tapahtuu jotain odottamatonta.

Sattuipa tuossa lomani aikana käymään niin, että oikean jalan päkiä turposi ja kipeytyi siten, että en pystynyt juuri edes kävelemään. Ihan vaan siinä eräs linnunlaulun täytteinen aamu herätessäni tajusin, että mitäs hittoa, en voikaan kävellä. Lääkäristä ei apua ollut, mitä nyt tuin yksityistä lääkärisektoria sievoisella summalla. “En osaa sanoa” –vastauksen olisin saanut vaikka kaupan kassalta. Luonnollisesti päässäni risteilivät kaikki mahdolliset ajatukset amputaation ja syövän väliltä.

Voisinpa juosta! Kunpa kävely ei sattuisi! Miksi jätin ne kaikki lenkit väliin huonoilla tekosyillä! Kunpa ei olisi tekosyitä!

Vaiva helpotti parissa päivässä ja olin siitä todella kiitollinen. Itseni tuntien pelkään vaan pahoin, että tekosyyt eivät loppuneet tähän. Ehkä minun kuului saada pieni muistutus siitä, että mikään, ei edes kävely, ole itsestään selvää tässä maailmassa. Jutut on joskus niin pienestä kiinni.

Ja nyt lenkille. Edes kerran.